Raippa – Mitä, milloin ja miksi?

Yksi keskustelua herättävistä kysymyksistä hevosurheilussa on raippa ja sen käyttö. On syytä tarkentaa, millainen ulkoisten apujen käyttö on hyväksyttävää ja millainen ei. Keskeisintä on tiedostaa, että raippa on erittäin hyödyllinen koulutus- ja apuväline, kun sitä osataan käyttää oikein ja rakentavasti tukemaan ratsukon oppimista ja työskentelyä.
Eihän raippa itsessään ole paheksuttava.
Onhan autokin loistava yleishyödyllinen keksintö, vaikka sillä voikin syyllistyä hurjastellessa liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Ei autoja silti olla esimerkiksi kieltämässä? Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Hevosen koulutuksessa keskeistä on opettaa hevonen raippaan ja suhtautumaan siihen merkinantovälineenä, ei käyttää sitä rangaistuksena. Kun hevoselle raippa on apu muiden joukossa, se ei aiheuta pelkoreaktioita tai ymmärtämättömyyttä. Jos hevosella ei ole koskaan pidetty raippaa, se saattaa oudoksua tai jopa pelätä sitä. Näin ollen se olisi syytä sisällyttää hevosen peruskoulutukseen. Ja esimerkiksi raippa voi olla nuorelle hevoselle erinomainen apuväline ensimmäisissä laukannostoissa ymmärtämään laukannostomerkki, ja ylipäätään rohkaisemaan hevosta liikkumaan eteenpäin. Koska jo tällöin on syytä välttää puristavaa pohkeenkäyttöä.
Sama pätee aloitteleviin, ja miksei myös kokeneempiin ratsastajiin. Kun harjoittelemme tapapainoa satulassa, ne ihanat, rauhalliset opetushevoset ovat avainasemassa oppimisessa. Mutta kun ne kantapäät eivät vielä pysy niin hyvin alhaalla, pohje ja koko jalka luo helposti puristusta. Kuten tiedämme, tuntoaisti turtuu puristuksesta. Siksi raipan avulla pystyy aina uudelleen ja uudelleen herkistelemään hevosta, joka on jäänyt hitaaksi pohkeelle. Tämä parantaa ratsastajan jalan rentoutta ja ymmärrystä apujen impulssista. Hevosta ei ole tarkoitus puristaa eteenpäin tai nojata siihen jalalla.
Jos miettii, kumpi on parempi, jatkuva  puristus, vai merkki oikealla hetkellä, kumman valitset?
On meidän ammattilaisten vastuulla opettaa sekä hevosille, että ratsastajille raipan käyttöä, ja koko hevoskansan vastuulla on jakaa oppia myös muille asiasta kiinnostuneille ja aihetta kyseenalaistaville. Raippa on apuväline, käytetään sitä sanan varsinaisessa merkityksessä!
Tekstin on kirjoittanut ratsastuksenopettajamme Anna Petäjä.