Koronaohjeistus tallillamme 8.3. alkaen

Koronatilanne on vakava ja rajoituksia ympärillämme eri tahoilla lisätään kaiken aikaa. Myös tallilla joudumme siirtymään yhä rajoitetumpaan talliarkeen.

Alla listatulla ohjeistuksella jatketaan toistaiseksi, kunnes toisin ilmoitamme. Näillä näkymin ainakin 28.3. saakka. Mitään lievennyksiä ohjeistuksiin ei ole luvassa ainakaan ennen tuota päivämäärää, mutta on pidettävä mielessä, että mikäli tilanne jatkaa huononemistaan niin lisärajoituksia voi tulla hyvinkin nopealla aikataululla.

Käytännöt tallilla poikkeusjärjestelyjen aikaan:

-Kaikki ratsastustunnit pystytään yhä pitämään normaalisti.

-Ratsastustunneilla pyritään mahdollisimman paljon välttämään ratsastajien ja opettajan / avustajan välisiä lähikontakteja. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa sitä, että oppilaat pääsevät harjoittelemaan itse jalustimien säätöä ja kiristämään satulavöitä aiempaa itsenäisemmin. Henkilökunta neuvoo turvallisia toimintatapoja turvaetäisyydeltä ja kokeneemmat ratsastajat voivat näyttää kaverille mallia. Enemmän ratsastaneille nyt on myös juuri oikea hetki ottaa haltuun jalustimien säätö jalustinjalassa ja toisella kädellä ohjia kevyellä tuntumalla säilyttäen. Tämä voi tarkoittaa, että ratsastustuntien alusta hieman pidempi aika kuluu näihin alkuvalmisteluihin. Nämä ovat tärkeitä taitoja ja on varmasti kaikille hyödyllinen jakso harjoitella tekemään nämä itsenäisesti, turvallisella tavalla. (loppuviimein henkilökunta kuitenkin aina tarkistaa säädöt ja auttaa tarvittaessa lähempääkin).

-Tallissa oloa joudumme rajoittamaan rajusti. Hevosia ei pääse itse varustamaan tunneille vaan henkilökunta laittaa hevoset valmiiksi. Jos ratsusi ei ole edellisellä tunnilla niin saavu talliin noin 10 minuuttia ennen tuntisi alkua.

– Mikäli ratsusi on edellisellä tunnilla saavu maneesiin 5 min ennen oman tunnin alkua.

-tunnin jälkeen mikäli ratsusi tulee talliin niin taluta ratsusi talliin, ota suitset pois ja laita hevosesi kiinni henkilökunnan osoittamalle paikalle. Henkilökunta hoitaa ratsusi tästä eteenpäin, ratsua ei valitettavasti voi jäädä itse hoitamaan.

-tallissa kaikilta yli 12-vuotiailta edellytetään kasvomaskin käyttöä. Lisäksi kasvomaskin käyttöä suositellaan kaikille kouluikäisille lapsille. Lapsen huoltaja voi tehdä päätöksen käyttääkö lapsi kasvomaskia vai ei. Kasvomaskin käyttöä ei edellytetä niiltä, jotka eivät terveydentilansa vuoksi voi maskia käyttää.

-ratsastaessa maskia ei käytetä

-huolehdithan erityisesti käsihygieniasta! Pese kätesi tallille saapuessasi ja tallilta poistuessasi. Tallin WC:ssä on käsisaippuaa ja käsidesiä.

-ratsastaessa ratsastushanskojen käyttö on pakollista

-ponikouluissa toimitaan edelleen myös tallissa ja opetellaan hoitoa ja varustamista ym. Ponikouluryhmät pysyvät normaalikokoisina, mutta toimimme kuitenkin niin, että tallilla hajautamme ponikoululaiset useampaan eri paikoissa toimivaan pienryhmään.

-satulahuoneeseen ja kuivaushuoneeseen saa mennä vain yksi henkilö kerrallaan

– kahvihuoneesta voi käväistä hakemassa kahvin, mutta vain yksi henkilö kerrallaan, eikä kahvihuoneeseen voi jäädä oleskelemaan

-kaikissa alakerran tiloissa, erityisesti sossutiloissa, oleskellaan vain pakon edessä. Saniteettitiloja pyritään käyttämään minimimäärä.

-kaikki ylimääräiset tavarat jätetään kotiin tai autoon.

-tallille saa saapua ainoastaan ratsastamaan tullut henkilö, tukijoukkoja pyydetään jäämään pois tallilta.

-maneesiin ei yleisöä ratsastustuntien tai ponikoulujen aikana

-jos sinulla on pieniäkään flunssan oireita, ethän saavu tallille!
-Kaikille tunneille on Hopotiin vaihdettu peruutuskäytännöksi 0h. Näin, jos saat esim. flunssan oireita niin voit perua tuntisi myös aivan viimetipassa menettämättä sitä. Muistathan kuitenkin perua tuntisi, peruuttamaton tunti katsotaan ratsastetuksi. Tee viimehetkenkin peruutukset Hopotissa, mutta olisimme kiitollisia, jos helpottaisit arkeamme ja laittaisit asiasta viestin myös tallin puhelimeen 044 2071937. Peruutuksista saadut tallikortit tulee ehdottomasti käyttää kortissa näkyvään viimeiseen voimassaolopäivään mennessä.

-säilytäthän kaikessa toiminnassa turvavälit!

Jaksetaan yhä kantaa vastuumme, kevätaurinko sentään paistaa jo ihanasti!

Lisäkysymykset tuntijärjestelyistä, peruutuksista, rästeistä tms. punkintalli@punkintila.fi tai soittamalla Riikalle 0468102432.

Kiitos, pidetään huolta ja pysytään terveinä!