Ponikoulut

Ponikoulumme ovat oiva tapa aloittaa ratsastusharrastus! Miniponikoulussa jo 3-vuotiaat lapset pääsevät tutustumaan lajiin. Miniponikoulun jälkeen, noin 6-vuoden iässä on aika siirtyä isompien lasten ponikouluun. Ponikoulumme korvaavat täysin erillisen ratsastuksen alkeiskurssin, joten taitojen kehittyessä voi ponikoulusta siirtyä suoraan tavallisille ratsastustunneille. Ratsastustaitojen lisäksi ponikoulu kartuttaa rutkasti hevosen hoito- ja käsittelytaitoja sekä valtavan tärkeitä ryhmässä toimimisen taitoja.

Miniponikoulu

Tämän syksyn miniponikoulu starttaa lauantaina 26.8.2023 klo 14-15. Ohjaajana menneiden kausien tapaan Anna Lehto.

Miniponikoulu on tarkoitettu alle kouluikäisille vähintään 3-vuotiaille lapsille.

Miniponikoulussa hoidamme poneja, teemme erilaisia talutusharjoituksia, opettelemme pukemaan ponille varusteita päälle, kokeilemme hieman ratsastusta ja toisinaan mennään kärryajelullekin.
Toisinaan ponikoulussa myös pelataan ja leikitään sekä askarrellaan. Ennen kaikkea miniponikoulu on paikka, jossa pienetkin lapset voivat turvallisesti harrastaa liikuntaa ja viettää aikaa ponien kanssa ja tavata muita ponihöperöitä.

Miniponikoulu on kausiluonteinen (kevät- ja syyskausi). Syyskaudella 2023 miniponikoulu KOKOONTUU JOKA TOINEN VIIKKO LAUANTAISIN KLO 14-15. Syyskausi on yhteensä kahdeksan kertaa.

Ryhmiin voi tulla mukaan myös kesken kauden niin kauan kuin vapaita paikkoja riittää. Ota yhteyttä tallille, mikäli haluaisit mukaan kesken kauden. Miniponikouluun voi osallistua myös yksittäisille kerroille jos tilaa on.

Ponikoulu

Ponikoulu on 6-12-vuotiaille lapsille tarkoitettu kerho, jossa opetellaan niin tallikäyttäytymistä, hevosten hoitoa kuin ratsastustakin. Ponikoulussa käyminen voi korvata kokonaan ratsastuksen alkeiskurssin ja varsinkin alle 10-vuotiaiden harrastuksen aloittajien kohdalla onkin varsinaista alkeiskurssia suositeltavampi vaihtoehto. Myös kärryillä ajamista pääsee ponikoulussa kokeilemaan. Uusia asioita opettelemme käytännössä tekemällä ja kokeilemalla, leikin varjolla.  Ponikoulussa on aikaa myös mukavalle yhdessäololle samanhenkisten ponihöperöiden kanssa.

Ponikoulu on luonnonläheinen harrastus, joka kehittää lasten sosiaalisia taitoja, opettaa toisten huomioimista ja ryhmässä toimimista, kasvattaa kärsivällisyyttä ja auttaa parantamaan tasapainoa ja oman kehon hallintaa. Hevoset ovat loistavia kasvattajia, opettajia ja kumppaneita, ne kuuntelevat, eivätkä koskaan syrji.

Ponikouluryhmiä on kaksi ja mukaan voi tulla omien aikataulujen mukaan kumpaan vaan. Jos kuitenkin mahdollista valita niin suosittelemme tiistain ryhmää jo hieman kokeneemmille ponikoululaisille ja viikonlopun ryhmää uusille aloittajille. Ponikouluun on mahdollista tulla mukaan myös kesken kauden.

Kysy lisää ja ilmoittaudu mukaan punkintalli@punkintila.fi , 044-2071937/talli tai 046-8102432/Riika

tai varaa heti paikkasi täältä.