Hevonen

Sanotaan, että huoleton on hevoseton. Kuitenkin, on sanomattakin selvää, miten paljon iloa ja onnea hevoset elämäämme tuovat!
Tutkimuksissa on osoitettu, että koiran silittäminen vähentää stressiä ja alentaa verenpainetta. Jos tätä samaa periaatetta voi rinnastaa hevosiin, täytyy pieneen koiraan verrattuna vaikutusten olla kymmenkertaiset rapsutellessa 500-kiloista ystäväämme!
Hevoset ovat hiljaisia terapeuttejamme, joille voi kertoa murheista, tai olla vaan.
Ja silti ne ymmärtävät meitä. Tätä uskomatonta tilannetajua ja tilanteen lukua olen kadehtinut – kun ei tiedä mitä sanoa, osaisipa vaan olla läsnä, kuten hevonen.
Ja onpa hevoset hyvinvoinnin lähteenä tiedostettu isona mahdollisuutena myös terveyden edistämisessä: hevoset toimivat vammaisratsastuksessa, mielenterveyskuntoutujien tukijoina ja monenlaisilla muilla sosiaalipedagogiikan toimialoilla.
Hevosen rinnastetaan hyvin usein perheenjäseneksi. Ja monesti niitä hoidetaan yhtä hyvin, ellei jopa paremmin, kuin itseämme! Hevosurheilua ja – alaa kyseenalaistaville tämä seikka on syytä nostaa esiin. Hevosen sairaudet ja murheet eletään yhdessä, ja vastaavasti hevonen myötäelää mukana ihmisten iloissa ja suruissa, koska ne aistivat meistä erilaisia asioita haistamalla muun muassa hormonit, joita erilaisissa tunnetiloissa tuotamme.
Ehkä parasta hevosen kanssa on, että ne eivät tuomitse ketään. Saat olla täsmälleen oma itsesi. Hevonen ei kiusaa. Vaikka  niilläkin on laumassa tarkka arvojärjestys, siellä välienselvittelyt ja sosiaaliset suhteet ovat avoimia ja rehellisiä – tuskinpa hevoset kuiskuttelevat selän takana ja arvostelevat muita. Ne elävät hetkessä intuitionsa varassa, eivät katkeroidu ja märehdi asioita.
Meillä on paljon opittavaa hevosilta.
Tekstin on kirjoittanut ratsastuksenopettajamme Anna Petäjä.